Karateseminaari

Karatekoulu Samurain tekniikkaseminaari järjestettiin 26.9. Seminaarissa tarjottiin henkilökohtaista valmennusta kunkin osallistujan taitotason mukaan. Seminaarin valmentajina toimivat Hanshi Harri Hämäläinen, 8. dan sekä Renshi Jaakko Majuri, 3. dan, Jari Välkkynen, 1. dan.

Seminaari alkoi ensin kaikkien yhteisellä osuudella, jossa harjoiteltiin eri tekniikoiden ja liikkeiden osia. Pääpaino harjoituksessa asetettiin erilaisten kääntymistekniikoiden harjoitteluun ja jalkojen asentoihin.

Alkuharjoitusten jälkeen jaettiin leiriläiset kahteen ryhmään, joissa kunkin omaa seuraavaan vyökoekataa harjoiteltiin. Kataan liittyviä Bunkai-tekniikoita liitettiin mukaan. Lopuksi harjoittelijat pääsivät esittämään omia katojaan.

Karateseminaareille on tyypillistä ettei harjoitus ole pelkkää tekemistä, vaan asioita opetaan myös keskustellen.

Päivä kului nopeasti, aamupäivän ja iltapäivän harjoitusten välissä pidettiin pieni tankkaus- ja ruokatauko. Neljän tunnin harjoitusten jälkeen lopetimme seminaarin katoihin, jokainen halukas pääsi tekemään seuraavan vyökoekatansa. Halutessaan harjoittelijat saivat suoritteensa tallenteena, jolloin pääsee itsekin tutkimaan omaa tekemistään.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *